11.3.2020

Hevosten kauneuskisat

Viime sunnuntaina Hubertuksella pidettiin match show eli näyttely hevosille ja poneille. Jo edellisenä päivänä lapset olivat innoissaan puunanneet poneja ja harjoitelleet näyttelykehässä esiintymistä.

Myös aikuiset olivat ilmoittaneet heppojaan mukaan. Osa harjoitteli elokuussa Hubertuksella järjestettäviä Hippoksen virallisia näyttelyitä varten, osa totutti hevosiaan hälinään ja yleisöön.

Näyttelykehä

Epävirallinen näyttely on hyvä keino lisätä hevosen ja ihmisen luottamusta toisiinsa ja lisäksi se on hauskaa! Hepoistakin näki, että ne esiintyivät mielellään. Joitakin saattoi aluksi tuomariston eteen tuleminen hieman jännittää, mutta arimmatkin rohkaistuivat esittämään loistokkuuttaan, kun niille annettiin vähän enemmän aikaa totutella kehään.

Annika Malinen ja Macius eli Maku voittivat poniluokan.
Voittajien kehässä Maku-poni oli jo niin rentoutunut, että nukahti tuomaripöydän eteen

.

Hevosten kanssa on tärkeää tehdä muutakin kuin ratsastaa. Lajin hienous piilee ihmisen ja eläimen välisessä yhteistyössä ja luottamuksessa. Mitä enemmän hevosesi kanssa teet eri asioita, sitä tutummaksi tulette yhteisten kokemusten myötä. Tärkeintä on ystävyys ja rakkaus eläimeen, silloin kilparadallakin hevonen on valmis taistelemaan puolestasi.

Kengitysseppä Ari Laakso mittasi ponit
Ari tarkisti myös purennan
Ja tietenkin kaviot katsottiin myös

Ylpeänä saimme seurata myös Hubertuksen junioreiden mahtavaa yhteishenkeä. Lapset auttoivat ja kannustivat toisiaan ja iloitsivat toistensa onnistumisista. Tämä onkin seuratoiminnan tärkein tehtävä. Tarjota turvallinen kasvuympäristö lapsille ja tukea heitä toimimaan yhdessä ketään kiusaamatta. Hubertuksen talli on reilun pelin yhteisö ja olemme sitoutuneet noudataamaan näitä periaatteita myös aikuisten keskuudessa.

Isabella ja Peppi

Tuomariston tehtävä oli mieluisa, mutta haastava. Kaikki osallistujat olivat aivan ihania. Loppujen lopuksi voittajat kuitenkin erottuivat porukasta ja tuomaristo oli yksimielinen. Best in Show oli lavakarismansa ansiosta Goyah esittäjänään Julia Paski. Kaikki osallistujat saivat palkinnon, kiitos sponsorien K-Market Palosaari ja minimani.

Kiitos myös muut sponsorit: Antiruoste Oy , Ari Laakso Kengityspalvelut ja RoutaRatsu Oy

Palkintoämpärit lahjoitti Minimani. Herkut ja lahjakortit sponsoroi K-Market Palosaari

Seuraaava näyttely meillä on 7.6. ja silloin on myös keppihevosille oma luokka. Sitä ennen on vielä monta hauskaa tapahtumaa! 22.3. meillä on estekilpailut alkaen klo: 10.00

Isabella Hast ja Loxley olivat yleisön suosikit
Peppi ja Dione voittivat kisojen Symppis-palkinnon

Yleisö on meille aina tervetullutta ja kanttiinimme on kuuluisa edullisista herkuistaan.

Best in Show : Goyah esittäjänään Julia Paski

Voit seurata meitä Facebookissa Vaasan Hubertus ry ja Instagramissa vasahubertus.