5.6.2014

Täyttä laukkaa!

Kesä on tullut ja Hubertuksella on täysi tohina päällä. Eilenkin oli kaksi eri huippuvalmentajaa : esteratsastajille Jari Sneck ja kouluratsastajille Nipsu Porthan-Broddel. Illan kruunasi jännittävä ja välillä dramaattinenkin Pay and Jump-esteratsastuskilpailu. Onneksi loukkaantumisilta kuitenkin vältyttiin. Mustelmia ja lihaskipujahan heppatyttö ei loukkaantumiseksi laske, ainahan johonkin vähän sattuu.

Myös minulle ja Tiinalle on tulossa jännittävä kesä, sillä aloimme kouluttaa ratsuiksi kahta nuorta suomenhevostammaa. Tähtäimessä ratsukantakirjaus molemmille. Pelonsekaista innostusta oli eilen ilmassa, kun Tiina kipusi ensimmäistä kertaa oman pikkutammansa selkään. Kiltisti tamma piti Tiinan selässä, vaikka lyheni jännityksestä metrin. Ensi viikolla valmentajamme Helkky Ylönen tulee taas Hubertukselle ja saan neuvoja oman tammani kouluttamiseen, kun osallistumme ensimmäistä kertaa yhdessä Helkyn valmennukseen.

Hubertuksen ennestäänkin tasokas valmentajakaarti saa täydennystä, kun Piia Pantsu alkaa säännöllisesti valmentamaan ratsukoita tallillamme. Kannattaa tulla  katsomon puolelle seuraamaan, jos ei omaa hevosta ole. Valmennuksia seuraamalla oppii uskomattoman paljon ja saa motivaatiota omaankin ratsastamiseen!

Ensi viikolla aion väijyä kameran kanssa tallilla ja päivittää teille tänne kuvia meidän arkipäivästä Hubertuksella. Tosin näin kesällä jokainen päivä on juhlaa meidän ihanassa ratsastuskeitaassa!

<img


20140605-143145-52305018.jpg