11.2.2020

Täällä ollaan edelleen!

Olisiko aika kaivaa tämä vanha blogi internetin kätköistä ja jatkaa Hubertuksen tarinoita? Osa vanhoista teksteistä naurattaa, osa nolottaa, mutta ovathan ne osa minun ja Hubertuksen historiaa, joten eiköhän jätetä kaikki vuosien takaiset postaukset tähän luettavaksi ja jatketaan uusilla.

Uskomattoman paljon on muutamassa vuodessa ehtinyt tallilla tapahtua ja toisaalta mikään ei ole muuttunut. Talli on edelleen yhdistyksen hallinnassa ja ratsastuskoulu on tuonut uusia ihmisiä mukaan toimintaan ja johtokuntaan asti. Voisin jossain vaiheessa esitellä teille koko johtokunnan ja tehdä pienen haastattelun jokaisesta.

Uusi johtokunta on energiaa ja intoa täynnä ja tämä vuosi onkin alkanut usealla tapahtumalla ja lisää on tulossa! Johtokunnassa on nyt myös ihmisiä, jotka ovat uusia ratsastusharrastuksen parissa ja se on avartanut minunkin kapeaa ja luutunutta näkökantaani. Mikä onni, että saatiin heidät mukaan! Hubertus valtaa tänä vuonna jopa ihan uusia osa-alueita, jännittävää ja hauskaa!

Peppi ja Dione
Pepistäkin on kasvanut jo näin iso! (vrt vanhat blogikuvat)

Jatkossa kirjoitan blogia tallimme tapahtumista Vaasan Ikkunaan, mutta kirjoitukset tulevat myös tänne ja usein laajempina versioina. Ikkunaan saan kirjoittaa vain 2500 sanaa, joten jos aihe kiinnostaa, niin täältä varsinaisen blogin puolelta kannattaa tulla lukemaan lisää.

Peppi ja Isabella, tallin riiviöt

Sunnuntaina 16.2. Klo: 17.00 juhlitaan Sannan ja Lipin uskomatonta kuuden voiton Moskovan reissua ! K-Market Palosaari tarjoaa kakkukahvit ja RoutaRatsu talutusratsastuksen. Meillä on myös upea Kepparirata, jonka voit mennä joko omalla tai tallin kepparilla.
Tulkaa kaikki juhlimaan ja kutsukaa kaveritkin mukaan !

Kuva Heidi Järvi
Sanna Koskiluhta ja Liptona III

16.2. Klo: 11-13 meillä on shetlanninponien irtohypytyskurssi. Siihen voi osallistua omalla tai tallin ponilla. Voit kysyä lisää minulta mieluiten viestillä puh: 0401891440

Kuva Sofia Kuusela
Roza on myös mukana irtohypytyskurssilla

1.3. Klo: 10.00 alkaen meillä on estekilpailut pay&jump&learn , jossa Helena Liukkonen antaa rakentavan palautteen ratsukoille yleisön kuullen.

Isabella ja Loxley vuoden ensimmäisissä Pay&Jump-kisoissa

8.3.klo: 11.00 Hevosten ja ponien match show. Yleisöllä on tapahtumiin vapaapääsy. Kannattaa varata mukaan pikkurahaa, kanttiinissa on myynnissä kahvia ja leivonnaisia. Tuotto käytetään seuratoiminnan hyväksi.

Elokuussa Hubertuksella järjestetään Hippoksen viralliset näyttelyt. Todennäköisin päivämäärä on 15.8.

Vili ja Minttu

Irtohypytystilaisuuksia pyritään järjestämään kerran kuukaudessa. Yhdet meillä jo olikin ja se oli aivan superhauskaa! Yleisöä oli paljon ja kaikki elivät mukana ja kannustivat heppoja. Oli ihanaa, miten yleisö antoi tukensa jokaiselle hepalle ja oli aidosti onnellinen hevosten onnistumisista.


Joka lauantai meillä on lasten ratsastustunnit klo: 12-14. Tunteja voi vapaasti tulla seuraamaan ja tallin hevosia voi ihailla, kun ne ovat ulkona aitauksissaan. Muistathan, ettet anna hevosille mitään syötävää, ne voivat olla todella herkkiä sairastumaan. Silitellä ei myöskään kannata ilman lupaa, sormet muistuttavat joskus erehdyttävän paljon porkkanaa!

Tervetuloa tutustumaan talliimme ja etenkin meidän ihaniin heppoihin!

Pai, meidän puolalainen prinsessa

Seuratkaa meidän FB-sivua ja instaa!

https://www.facebook.com/Hubertus.rf/

https://www.facebook.com/Vaasan-Hubertuksen-ratsastuskoulu-507870992639582/