23.10.2021

ONKO RATSASTUS ELÄINRÄÄKKÄYSTÄ?

Milla ja Nasu

Viime viikkoina on lehdissä paljon kirjoitettu esteratsastuksesta ja lajin eettisyydestä. Viisottelun ratsastusosuus Tokiossa kuohutti aivan syystäkin. Suuri yleisö järkyttyi, kun Saksan edustaja hakkasi raipalla julmasti hevostaan, kun tämä täysin oikeutetusti kieltäytyi jatkamasta kilpailusuoritusta osaamattoman ratsastajan kanssa. Ratsastava yleisö oli järkyttynyt jo seuratessaan edellisiä osanottajia, joista suurin osa ei ollut mitenkään taidoiltaan vaaditulla tasolla ja ainoastaan hevosten rohkeus, viisaus ja kokemus pelastivat ratsukon, kun ratsastajat olivat ajattamassa hevosiaan päin esteitä tai muutoin vaaralliseen hyppyyn. He ratsastivat rumasti, jääden hypyissä jälkeen , repien ohjista ja potkimalla sekä lyömällä urheita ratsujaan. Huomiota kiinnitti myös se, että juuri kukaan ratsastajista ei kiittänyt hevostaan suorituksen jälkeen vaan suhtautui siihen kuin mihin tahansa urheiluvälineeseen.  Ainut lohtu on, että tämä kaikki näkyi televisiosta ja asioihin toivottavasti tulee iso muutos.

Matilda ja Pai

Seinäjoella esteratsastuksen SM-kisat päättyivät traagisesti, kun yksi ratsuista teki inhimillisen arviointivirheen ja kaatui esteen päälle murtaen jalkansa. Hevonen jouduttiin lopettamaan välittömästi. Kukaan, joka kuuli ratsastajan tuskanhuudon hänen tajutessaan tilanteen lohduttomuuden, ei kyseenalaista hänen rakkauttaan tähän upeaan hevoseen. 

Me ratsastajat rakastamme hevosiamme. Hevosen hyvinvointi menee kaiken edelle, sen oppivat meillä jo pienimmätkin ponikoululaiset. Jos haluaa vain ratsastaa, kannattaa mennä tivoliin karusellihevosella keventelemään. 

Nasun jalkoja kylmätään kilpailusuorituksen jälkeen

Kilparatsut elävät keskimäärin paremman elämän kuin moni ihminen. Enemmän olen huolissani hevosista, jotka ovat pienillä kotitalleilla osaamattomissa käsissä. Suurimmat eläinsuojeluongelmat johtuvat nimenomaan tietämättömyydestä.

Onnettomuus ei katso paikkaa. Tilastojen ja oman kokemuksen mukaan vaarallisin paikka hevoselle on laidun. Suurin osa loukkaantumisista tapahtuu hevosen ollessa vapaana. Jotkut kovaääniset vaativat, että hevosen tulisi saada elää laumassa villinä ja vapaana, luonnonmukaista elämää.

Instagramissa eräs kaverini vertasi osuvasti: miksi kukaan ei vaadi lemmikkikoirien vapauttamista luontoon?

Isabella ja Loxley

Koronarajoituksien puitteissa koitamme vielä syksyn aikana järjestää esteratsastuskilpailut. Olette tervetulleita katsomaan, mitä mieltä itse olette lajista.

Seuratkaa Vaasan Hubertusta somessa, niin saatte viimeisimmät uutiset heppatapahtumista.

Kuva: Nneoma Ofodile

Kaunista syksyä kaikille!